Katson sinuun kuin peiliin.
Kitisten ja naksahdellen rankani oikenee.
(Tämän ymmärtääkseen on tiedettävä:
minulla oli tapana painua huomaamatta kasaan,
mutta puhuin silti kovemmalla äänellä kuin monet niistä,
jotka vaivattomasti kantoivat itseään ja joiden liikkeissä
oli pehmeyttä ja minulle selittämätöntä helppouden tuntua.)
Olet lempeä ja tosi. Minä hengitän ja kuuntelen.
Jos käännän pääni vinoon, huomaan sen heti.