Olen matkalla kaupunkiin. Ajaessa ehtii miettia asioita, runoutta ja kaikkea tulevaa. En tiedä, miksi mieleeni tuli kahvinporosi, niiden taitava leviäminen hankalasti siivottavaksi ja kaipaus.
Epäilen, että juuri kaipaus löysi sinut. Kirjoitit niin väkevästi kahvinporoista ja niiden huudosta. Epäilen, että kyseessä on ymmärrys kaiken pysyvyydestä, että ei ole mitään kaivattavaa. Samalla tavalla kuin suodatinpussin putoaminen jättää kaikki muut merkitykset taka-alalle. Kahvinporoja löytyy vielä viikkojenkin jälkeen.
Mietin myös lokkejasi. Miten ne huutavat voimakkaammalla äänellä kuin yksikään oma eläimeni. Toivoisin, että pystyisin kertomaan eläimistä kuten sinä lokeista. Minä yhä etsin reunaa, jolla istua ja kuunnella. Yritän myös keksiä, mistä löydät lokkisi. Ne vaikutavat kaupunkilaisilta. Omat lokkini ovat enimmäkseen hiljaa. Mieleni tekisi kysyä niiltä, mitä on tapahtunut. Epäilen, että ne ovat maaseudulla kasvaneita tai pienessä kaupungissa.
Tänään huoneet ovat hiljaisia. Ne ovat täynnä pyhää. Juuri se sai sinut mieleeni. Toivotan sinulle hyvää loppukesää ja mahtavia saalita. Minä luen. Lokkisi huutaa ja kahvinporot ovat yhä siivoamatta.
