Avoin pöytälaatikko, joka juoksee taaperon perässä
Minut oppii nopeasti arjessa.
Kuuntelen Ultra Brata. Odotan sinua luokseni.
Elät musiikissa, minun arjessani.
Tiskaan kaikki muoviset astiat.
Laulan joululauluja. Popcorneja,
kesäyöltä tuoksuvat pyykit,
puutarhatonttu, Mikkeli, kylmä vesi,
ruodoton hauki, käsi ja käsi.
Olen matkalla kaupunkiin. Ajaessa ehtii miettia asioita, runoutta ja kaikkea tulevaa. En tiedä, miksi mieleeni tuli kahvinporosi, niiden taitava leviäminen hankalasti siivottavaksi ja kaipaus.
Epäilen, että juuri kaipaus löysi sinut. Kirjoitit niin väkevästi kahvinporoista ja niiden huudosta. Epäilen, että kyseessä on ymmärrys kaiken pysyvyydestä, että ei ole mitään kaivattavaa. Samalla tavalla kuin suodatinpussin putoaminen jättää kaikki muut merkitykset taka-alalle. Kahvinporoja löytyy vielä viikkojenkin jälkeen.
Mietin myös lokkejasi. Miten ne huutavat voimakkaammalla äänellä kuin yksikään oma eläimeni. Toivoisin, että pystyisin kertomaan eläimistä kuten sinä lokeista. Minä yhä etsin reunaa, jolla istua ja kuunnella. Yritän myös keksiä, mistä löydät lokkisi. Ne vaikutavat kaupunkilaisilta. Omat lokkini ovat enimmäkseen hiljaa. Mieleni tekisi kysyä niiltä, mitä on tapahtunut. Epäilen, että ne ovat maaseudulla kasvaneita tai pienessä kaupungissa.
Tänään huoneet ovat hiljaisia. Ne ovat täynnä pyhää. Juuri se sai sinut mieleeni. Toivotan sinulle hyvää loppukesää ja mahtavia saalita. Minä luen. Lokkisi huutaa ja kahvinporot ovat yhä siivoamatta.
Lähettäkää minut Saimaalle. Riisukaa yltäni vaatteet, joiden työteliäs ilme alati tavoittelee mainosten rentoa huolettomuuta. Repikää kaikki kalenterit ja piilottakaa kellot. Sujauttakaa jalkaani varresta halkeilleet, värittömäksi haalistuneet kumisaappaat ja sitokaa päähäni huivi, joka äitini nuoruudessa näki Pariisin. Lähettäkää minut Saimaalle. Pakottakaa minut tarpomaan upottavissa sammaleissa ja kaatuiden puiden ruuduttamissa kangasmetsissä, joiden kirpeän makea tuoksu kertoo uteliaalle mielelle ikiaikaisia, kiellettyjä salaisuuksia. Kutsukaa minut alttarille, jossa uudestaan ja uudestaan solmitaan auringon ja veden humalluttava, autuaaksi tekevä liitto. Unohtakaa minut sateeseen, jonka läpinäkymättömästä seinästä yksittäisten pisaroiden liikettä on mahdotonta erottaa. Lähettäkää minut Saimaalle. Nimittäkää minua kasvien ja eläinten nimillä. Avatkaa silmieni eteen koko taivaankappaleiden ihmeellinen liike, pilvien ääretön ilmaisuvoima ja kaikki sinisen sävyt. Kantakaa eteeni paistettuja, keitettyjä, savustettuja ja suolattuja kaloja, pohjoisen auringon kypsyttämiä marjoja ja sieniä, jotka piiloutuvat tietämättömän silmiltä. Pehmittäkää kireät lihakseni heittämällä kosteita, koivulta ja tervalta tuoksuvia löylyjä, joiden hitaasti sietämättömäksi muuttuva nautinto saa täyttymyksensä aaltojen notkeassa syleilyssä. Avatkaa minulle narahtava ovi paksuista hirsistä rakennettuun aittaan, jossa raollaan olevasta ikkunasta kantautuva tuulen suhina sulattaa tietoisuuteni rippeet osaksi veden ja yön ääniä. Lähettäkää minut Saimaalle.
Runo on osa Saimaa-sarjaa.
Tilaa: Apple Podcasts | RSS
Murran sydämestäni palan. Jaan sen kahteenkymmeneen yhtä suureen osaan, jotka nousevat haparoiden siivilleen. Lähetän mukaan kaikki tuntemani siunaukset ja rakennan sanoistani suojan tuulia vastaan. Kun päästän irti, tunnen tyhjän kohdan rinnassani, mutta ymmärrän: Minä seison vahvoin jaloin aurinkoisella kalliolla ja katselen, kuinka sydämeni lentää.Tilaa: Apple Podcasts | RSS
Valtameren, miljoonakaupunkien kohinan ja oudolla äänellä laulavien lintujen yli minä rakastan sinua. Minä levitän kaipaukseni aamiaisleivälle ja kirjoitan sen näppärin sormin virallisiin viesteihin. Se pisaroi hikenä iholleni raskaita tavaroita kantaessani ja maistuu suklaalta ja vastapoimituilta mintunlehdiltä, kun nukahdan ajatellen sinua. Yöllä sen marjat kypsyvät tummiksi ja tuoksuviksi sinun aurinkosi valossa. Jos silloin olet hiljaa ja liikkumatta, voit tuntea hengitykseni ihollasi.Tilaa: Apple Podcasts | RSS
