Muistan purkaneeni synnytyksen jälkeistä masennusta tai pikemminkin pientä alakuloa muutama viikko sitten. Olen saanut kiinni tunteesta ja ymmärtänyt kauhistuttavia asioita itsestäni. Oma pienuus alkaa paljastua, kun huomaa yhtenä alakulon aiheuttajana oman itsekkyytensä. Lähden itsetutkiskelun syville vesille Kaisun johdattamana (ks. Kaisun kirjoitus Ikävä aamiaispöydässä).
Kävelimme Akselin kanssa tänään kuusi kilometriä. Hän nukkui vaunuissa ja minä lykkäsin häntä pitkin Kouvolan sohjoisia katuja. Liikunta tekee hyvää. Univormun napit ovat alkaneet viime päivinä hieman kiristää. Tulimme kotiin. Nostin Akun parvekkeelle jatkamaan uniaan. Riisuin päällimmäisen vaatekerroksen ja lämmitin toissapäiväisen kanakeiton lounaakseni.
Hetken oli tarkoitus olla vain itselleni. Olin ollut urhea ja päästänyt Kaisun lounaalle ystävänsä kanssa ja sen jälkeen vielä kampaajalle. Olin täynnä omaa hyvyyttäni, kun lupasin hoitaa Akselia Kaisun poissaollessa. Lämmin keitto höyrysi pöydällä ja päivän lehti oli aseteltu lautasen vierelle. Samassa itkuhälytin rasahti ja vaativa ”Äääh” kaikui ilmoille. Aku heräsi ja vaati ruokaansa, jonka hän heti saikin. Tunsin olevani hyvä isä. Uhrasin lämpimän keiton poikani ja Kaisun hyväksi.
Tällaisia hetkiä on ollut useita. Kadun niistä jokaista ja siitä huolimatta saan itseni kiinni yhä uudelleen surkuttelemasta omaa menetettyä aikaani tai korottamasta itseäni Äiti Teresan tasolle uhrausteni tähden. Pahimmissa tapauksissa olen mielenosoituksellisesti tiuskaissut Kaisulle, jotain sopimatonta. Anna, Kaisu, anteeksi.
Olen alkanut miettiä, millaisia reittejä hyvään isyyteen saavutaan. Voin vain toivoa, että yksi tie kulkee onnen, alakulon ja itsesäälin kautta, koska kaikkea tätä on jo omalle reilun kahden kuukauden mittaiselle isämatkalleni sattunut.
Tiedän, ettei isyys tarvitse määreitä, kuten hyvä tai uhrautuva ja että ne siitä huolimatta kuuluvat isyyteen. Tiedän, että tie isyyteen löytyy parhaiten yhdessä maailman viisaimman ja kauneimman naisen kanssa. Jokainen yhdessä lapsen kanssa eletty päivä vie tiellä eteenpäin.
Yhä luotan myös Sinkkosen sanoihin, että kaikista vajavuuksistani huolimatta, olen Akselille riittävän hyvä isä. Mikä parasta, Kaisu tuli tänään kotiin kauniina, kuten aina ja iloisena ja poikamme viihtyi kanssani koko kolmetuntisen.
Loppuun vielä viimepäivien iltarukoukseni:
Rakas isä, kiitos Kaisusta. Kiitos Akselista. Anna meille rakkautta ja viisautta kasvattaa häntä. Ohjaa minua isyyden tiellä. Siunaa molempia rakkaitani. Siunaa kaikkia ystäviämme ja sukulaisiamme. Siunaa meidän kaikkien yö ja herätä meidät virkeinä ja uteliaina uuteen päivään. Aamen.
Vatsanväänteistä ja tuskaisesta pikkulapsesta ei kukaan isälle kerro mitään. Elämä vauvan kanssa opettaa, ja onneksi usein riittää, että kutsuu äidin paikalle. Tarkoitan tietytysti Akselin äitiä, vaikka omanikin olen tainnut jo pari kertaa kutsua hätiin. Onnea ovat isovanhemmat!