Minä osittaisimetän. Se on välillä raskasta. Usko meinaa loppua kesken ja tekee mieli luovuttaa. Jatkan, koska en oikeastaan voi muuta. Jatkan, koska sinnikkyys myös palkitaan ja saan kokea onnistumista ja iloa. Tämä teksti on kannustuspuhe minulle itselleni, koska olen sen tarpeessa. Uskon, että moni muukin on.
Osittaisimettäminen tarkoittaa, että vauva saa rintamaidon lisäksi myös äidinmaidonkorviketta. Käytännössä se tarkoittaa, että äiti sekä imettää lastaan että syöttää häntä pullosta, usein molempia jokaisella ruokailukerralla. Kukaan ei omasta halustaan valitse tätä tietä, vaan siihen päädytään, koska täysimettäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Maitoa ei tule tarpeeksi. Joskus syy on helppo jäljittää, esimerkiksi sektio voi vaikuttaa maidon nousuun. Usein on kuitenkin niin, että mitään selvää syytä ei ole eikä sitä ole mahdollista selvittää. Silloin senhetkisen elämän olennaisin miksi-kysymys jää vaille vastausta. Mistä johtuu, etten pysty ruokkimaan lastani?
Osittaisimettämisessä pääsee tutustumaan kahteen maailmaan. Välillä muistan nähdä tämän positiivisena asiana. Yleensä kuitenkin tuntuu, että saan molempien vaivat, mutta vain osan eduista. Kaupanpäällisiksi tulee aimoannos syyllisyyttä, surua, pettymystä ja häpeääkin.
Täysimettäjän osa on siinä mielessä helppo, että pienokaisen ruoka kulkee koko ajan kätevästi mukana. Pulloja ei tarvita. Ruoka on aina sopivan lämpöistä. Yösyötöt sujuvat parhaimmillaan melkein puoliunessa. Bonuksena ovat tyytyväiset terveydenhoitajat ja lääkärit ja oikeastaan koko ympäröivä maailma. Imettävä äiti toimii, niin kuin äidin kuuluu toimia. Toisaalta hän on hyvin kiinni lapsessaan. Muut eivät voi ruokkia hänen lastaan. Imetys vie aikaa ja voi olla joskus hyvinkin kivuliasta ja työlästä. Voi tulla rintatulehduksia ja tiehyttukoksia. On hankittava imetysliivejä ja -vaatteita.
Korvikkeella lastaan ruokkiva äiti ei joudu kärsimään kipeistä rinnoista. Hän voi jättää lapsen isälle ja lähteä huoletta kampaajalle. Toimivan tuttipulloarsenaalin hankkiminen ja juuri oman lapsen pienelle ja kehittymättömälle ruuasulatukselle sopivan korvikkeen löytäminen on kuitenkin usein aikamoinen suo. Korvikkkeita ei lain mukaan saa mainostaa, mutta niistä ei kyllä ole mitään muutakaan tietoa helposti tarjolla. On vain yritettävä ja erehdyttävä. Öisin pullorumba on erityisen puuduttavaa. Ensimmäiset kuukaudet pullot pitää aina desinfioida keittämällä ja maito lämmittää. Se tekee myös kotoa lähtemisen konstikkaaksi. Jos julki-imettämistä saattavatkin jotkut paheksua, niin pienen vauvan pulloruokinta herättää myös merkittävää närkästystä. Jos ette usko, niin käykää seuraamassa hetki mitä hyvänsä internetin imetysaiheista keskustelua. Eräs äiti kirjoitti joutuneensa jättämään harrastusryhmän, jossa kävi vauvan kanssa. Tunnin lopuksi kaikki muut imettivät vauvojaan, hän yksin kaivoi pullon laukustaan. Katseet olivat hänelle liikaa. Ehkä kukaan ei todellisuudessa ajatellut hänestä mitään pahaa, mutta tunne oli todellinen. Jos huonosti käy, voi korvikeäiti saada asenteellista kohtelua jopa neuvolassa. Pullukkaa puolivuotiasta rintalasta kehutaan hienosta kasvusta, saman kokoinen korvikevauva onkin sitten huolestuttavan lihava ja liikaa syönyt.
Osittaisimettäjä on kiinni lapsessaan täysimettäjän tavoin ja asettaa samalla tavalla rintansa alttiikisi kaikenlaisille kivuille. Hän saa myös kontolleen kaikki pulloruokinnan riesat. Vauvan syöttäminen on melkoista taiteilua. Oikean korvikemäärän löytäminen on haastavaa. On varottava antamasta liikaa, jotta vauva viihtyisi rinnallakin. Koko ajan vaarana on, että maidon tulo entuudestaan vähenee. Toisaalta nälkäänsä itkevältä lapselta ei voi kieltää syömistä. Pullosta maito tulee paljon helpommin kuin rinnasta. Lapsen on tehtävä paljon enemmän työtä ruokansa eteen rinnalla ollessaan. Osittaisimettäjä pelkää koko ajan sitä päivää, kun vauva kieltäytyy näkemästä vaivaa rinnalla ja huolii vain pullon. Kun balanssi löytyy, se pitää löytää kohta uudelleen, sillä lapsi kasvaa koko ajan ja maidon tarve lisääntyy. Virhearvioinnit saavat aina aikaan syyllisyydentunteita: Olen huono äiti, koska olen pitänyt lastani nälässä. Olen huono äiti, koska olen syöttänyt lapselleni liikaa korviketta ja imetys vaarantuu.
Imetysvalistuksessa ensimmäinen neuvo on, että maitoa tulee, kun vauva imee. Hän ikään kuin tilaa tarvitsemansa määrän. Siksi on tärkeää antaa vauvan olla rinnalla niin paljon kuin hän haluaa. Imetystä voi lisäksi tehostaa esim. pitämällä vauvaa ihokontaktissa ja pumppaamalla rintapumpulla aina imetysten jälkeen ikään kuin lisätilausta, vastasyntyneet kun eivät aina jaksa tilata tarpeeksi. Moni osittaisimettäjä on toteuttanut näitä konsteja viikkokausia, kunnes horjuu unen puutteen takia jo ihan hämärän rajamailla. Kun maitoa ei tule riittävästi, voi pikkuinen olla rinnalla koko ajan yötä päivää. Itkua on paljon – todennäköisesti lapsen lisäksi myös äidin. Äiti imettää ja pumppaa ja muun ajan pesii vauvansa kanssa ihokontaktissa. Koska korvikettakin on pakko antaa, äiti myös opettelee pullojen kanssa elämistä. Sinnikkäimmät hankkivat imetysapulaitteen, jossa korvike laitetaan kaulaan ripustettavaan pulloon. Siitä se ohjataan ohuen ohuita letkuja myöten rinnalle. Letkut teipataan rintoihin kiinni ja lapsi saa korvikkeen samalla, kun imee rintaa. (Minä kokeilin laitetta kerran ja luovutin heti. Niin paljon minun hikeäni ja vauvan kyyneleitä olisi vaatinut siihen opettelu, etten jaksanut siihen ryhtyä.) Olen kuullut useamman tarinan isoäideistä, jotka ovat lopulta puhuneet tyttärilleen järkeä, passittaneet heidät nukkumaan ja antaneet vauvalle pullosta ruokaa masun täyteen. Rauha on palannut huusholliin, mutta sen mukana on tullut taas syyllisyyden tunne: annoinko periksi liian helposti?
Innokkaimmat imetyksen puolestapuhujat ovat tavallisia äitejä sosiaalisen median vertaistukiryhmissä. Heidän imetyksensä on onnistunut ja neuvotut konstit ovat toimineet silloin, kun on ollut vaikeuksia. Heidän maailmassaan maito ei lopu. Heillä on paljon neuvoja. Keskusteluja sävyttävä perusolettama on, että maitoa tulee riittävästi, jos äiti vain jaksaa imettää. Korvikkeen antaminen on pois vauvan ”tilauksesta”, ja siksi sitä on viimeiseen asti vältettävä. Tämän eetoksen sisäistin minäkin jo raskausaikana. Oli kauhea järkytys, kun lapseni paino laski sairaalassa niin paljon, että lisämaitoa jouduttiin antamaan jo siellä. Ensimmäiset päivät ja viikotkin odotin koko ajan, että maito vihdoin nousisi kunnolla. Sain neuvolasta lainaksi sähköisen rintapumpun. Pumppasin, imetin ja toivoin. Tavoite oli vähentää korvikkeen määrää vähitellen ja siirtyä täysimetykseen. Kävi kuitenkin niin, ettei maitoa missään vaiheessa tullut tarpeeksi. Lopulta hyväksyin sen tosiasian, että minä olen osittaisimettäjä. Sen jälkeen arki on muuttunut helpommaksi, mutta tunteet vaativat vielä käsittelyä.
Sille, että imetys ei suju niin kuin pitäisi, on oma sana. Puhutaan imetyspettymyksestä. Jollei ole itse kokenut sitä, se kuulostaa helposti länsimaisen yltäkylläisyydessä elävän ihmisen turhan murehtimiselta. Eiväthän lapsemme joudu näkemään nälkää. Ilmiö on kuitenkin hyvin todellinen. Tälläkin hetkellä joku äiti itkee lohdutonta itkua, koska äitiyden biologia on hänen kohdallaan pettänyt. Osittaisimettäjät taistelevat ensimmäiset vaativat viikot vastasyntyneen hoitamisessa kaiken aikaa myös oman päänsä sisällä selvitäkseen yli imetyspettymyksestä. Se on haava, joka kirvelee pitkään ja ärtyy helposti uudelleen. He sinnittelevät aikaa ja voimia vaativan tehtävän edessä. He haluavat imettää lastaan, vaikka se on epäkäytännöllistä ja hankalaa eikä ole koskaan tarpeeksi vauvalle. He etsivät omaan tilanteeseen sopivia tapoja selviytyä sekä käytännön kysymyksistä että tunnekuohuistaan.
Oodi osittaisimettäjille on pitkä. Siinä on monta säkeistöä. Jokainen osittaisimettäjä tarvitsee omansa, sillä jokaisen kamppailussa on omat sävynsä ja aiheensa, vaikka niissä onkin sama teema ja sama rytmiikka. Minun säkeistössäni aiheena on oman imetyksen arvostus. Siinä sanotaan, että imetys on ihan oikeaa imetystä, vaikka maitoa tulisi vain vähän. Sillä vähälläkin on arvoa. Se vahvistaa lapseni vastustuskykyä ja tarjoaa hänelle ikiaikaisen äidin ja lapsen välisen erityisen yhteyden kokemuksen. Säkeistössäni rohkaistaan minua vaalimaan jokaista imetyshetkeä ja iloitsemaan niistä, sillä ne eivät ehkä kestä kovin kauaa. Siinä vakuutetaan, että olen tehnyt riittävästi, mutta rohkaistaan myös jatkamaan sinnikkäästi, vaikka vastoinkäymisiä tulee.
Kaikki vauvojen äidit ansaitsisivat oman oodinsa. Täysimettäjät, osittaisimettäjät ja korvikeäidit – jokaisen äitiys on yhtä arvokasta riippumatta siitä, mistä vauva saa ravintonsa. Tämän tekstin tarkoitus ei ole marttyyrimaisesti korottaa osittaisimettäjiä muiden yläpuolelle. Sen tarkoitus on, niin kuin alussa kirjoitin, rohkaista minua ja muita osittaisimettäjiä, sillä tämä on minun äitiyteni todellisuus juuri nyt.
Vatsanväänteistä ja tuskaisesta pikkulapsesta ei kukaan isälle kerro mitään. Elämä vauvan kanssa opettaa, ja onneksi usein riittää, että kutsuu äidin paikalle. Tarkoitan tietytysti Akselin äitiä, vaikka omanikin olen tainnut jo pari kertaa kutsua hätiin. Onnea ovat isovanhemmat!
Vatsanväänteistä ja tuskaisesta pikkulapsesta ei kukaan isälle kerro mitään. Elämä vauvan kanssa opettaa, ja onneksi usein riittää, että kutsuu äidin paikalle. Tarkoitan tietytysti Akselin äitiä, vaikka omanikin olen tainnut jo pari kertaa kutsua hätiin. Onnea ovat isovanhemmat!
neet montaakaan kyyneltä vuodattaa, mutta nauruun rävähdimme tuon tuostakin. Vakavuus, taiteellisuus ja oman itsensä näkeminen nuorena ja herkkänä huvittivat. Samalla ymmärsimme, että olimme kuitenkin olleet tosissamme. Syntyi ajatus: ”Entä jos kirjoittaisimme yhdessä runoja? Entä jos jakaisimme onnemme toisillekin ja julkaisisimme niitä?” Siitä sai alkunsa tämä blogi Kipinä ja ruoste 
sylissäni suu hamuten kohti rintaani. Juuri herännyt pikkumies venyttelee hartaasti, haukottelee makeasti, siristelee silmiään ja lopulta puhkeaa aurinkoiseen hymyyn. Alaston, avuton ihmistaimi värisee pyyhkeen sisällä oltuaan ensimmäistä kertaa kylvyssä. Kiukkuisesti karjuva tomera suu rauhoittuu saadessaan ensimmäiset imut ravitsevaa maitoa. Kännykkäni valokuvakansio täyttyy kuvista, joissa sama tuhisija nukkuu eri paikoissa, joka kerta minun silmissäni eri tavalla hellyttävänä. Lapsen kummitäti on kylässä, sylittelee, vaihtaa vaippaa. Lapsi on kylläinen ja kuiva, mutta alkaa kuitenkin jonkin ajan kuluttua kitistä. Otan hänet syliini, puhelen ja heijaan. Hän rauhoittuu, huokaisee tyytyväisenä. Äidin rakkaus tulvii taas.