Minut naulattiin kiinni parkettiin. Älkää silti pelästykö, naulat eivät lävistäneet lihaani, tai niin ainakin luulen. Asentoni saattoi pikavilkaisulla vaikuttaa jopa leppoisalta. Tunsin jo elämää nähneen männyn hiotun pinnan selkääni vasten. Pielukseksi oli valittu tyylikäs koristetyyny. En tietystikään voinut sitä nähdä, tunnistin sen pyöreäksi pingottuneesta muodosta ja liukkaasta pinnasta, jossa karheat koristeompeleet tuntuivat kohoumina poskeani vasten, kun käänsi päätäni. Sen enempää en voinutkaan liikkua. Huohottaen ja irvistellen totesin, että naulojen irrottaminen tulisi olemaan työlästä. Tietenkin kysyin heti asiasta, mutta mitään tarkkaa ei osattu sanoa. Kierreltiin. Monien vieraalta kuulostavien sanojen seasta ymmärsin, että kuukausia. Kuukausia! Eihän kukaan normaali aikuinen voi elää lattiaan naulattuna määrättömiä aikoja. Voisitteko nyt heti irrottaa nämä naulat. Täytyyhän jollakulla teistä olla siihen joku konsti. Ammattitaitoa. Olohuoneen katto pitäisi maalata. Ainakin voisi yrittää puhdistaa ilmastointihormin ympärille kerääntyneen tumman hiukkasrenkaan. Minä en voi maata tässä nyt. Maailmassa on virheitä. Unohdamme toisemme. Näytäntökausi kuluu loppuun ja ruokalistat vaihtuvat. Irrottakaa nyt nämä helvetin naulat! Kirjoissa tytöt oppivat ymmärtämään sydäntään, kun hylätty kosija sairastuu yllättäen keuhkotautiin. Liikutan jalkojani hitaasti mutta rytmikkäästi. Yritän välttää liikeratojen ääripäitä ja naulakohtia. Näen kuitenkin jo ikkunan ja sen takana auringossa ja sateessa kohisevan puutarhan. Ensi kesänä istutan sinne liljoja.
Kategoria: Proosaruno
Matkalla Helsinkiin
Olen matkalla kaupunkiin. Ajaessa ehtii miettia asioita, runoutta ja kaikkea tulevaa. En tiedä, miksi mieleeni tuli kahvinporosi, niiden taitava leviäminen hankalasti siivottavaksi ja kaipaus.
Epäilen, että juuri kaipaus löysi sinut. Kirjoitit niin väkevästi kahvinporoista ja niiden huudosta. Epäilen, että kyseessä on ymmärrys kaiken pysyvyydestä, että ei ole mitään kaivattavaa. Samalla tavalla kuin suodatinpussin putoaminen jättää kaikki muut merkitykset taka-alalle. Kahvinporoja löytyy vielä viikkojenkin jälkeen.
Mietin myös lokkejasi. Miten ne huutavat voimakkaammalla äänellä kuin yksikään oma eläimeni. Toivoisin, että pystyisin kertomaan eläimistä kuten sinä lokeista. Minä yhä etsin reunaa, jolla istua ja kuunnella. Yritän myös keksiä, mistä löydät lokkisi. Ne vaikutavat kaupunkilaisilta. Omat lokkini ovat enimmäkseen hiljaa. Mieleni tekisi kysyä niiltä, mitä on tapahtunut. Epäilen, että ne ovat maaseudulla kasvaneita tai pienessä kaupungissa.
Tänään huoneet ovat hiljaisia. Ne ovat täynnä pyhää. Juuri se sai sinut mieleeni. Toivotan sinulle hyvää loppukesää ja mahtavia saalita. Minä luen. Lokkisi huutaa ja kahvinporot ovat yhä siivoamatta.
Oodi kesälle Saimaan rannalla
Kirjoitan vedestä, joka lyö rantaan. Vesi on aukeava nyrkki ja vaahtopäät sormet. Kerron kaikki tarinat nuotion äärellä. Täällä kliseet ryöppyävät jokaiseen säkeeseen ja rektiot unohtuvat. Minä olen tuulessa hiljaa. Sormet nuolevat kalliota.
Laineiden ja sormien lisäksi on äänet ja kosketus. Toiset kliseet, joiden äärellä herkistyy. Piste, jolloin etsii vihkonsa ja alkaa kirjoittaa ja toivoo, että tuuli puhaltaisi ajatukset paperille. Sormet tuovat kosketuksen. Tunteen, että on lähellä tai tarttuvat olkapäästä ja kuiskaavat hiljaa.
Luen teoriaa. Mikrokosmos on eilistä ja minotaurus vaikka molemmat ovatkin läsnä. Teksti vaatii tämän päivän kuvan. Kuvan Saimaan rannalta. Heitän eilispäivän kuvilla vesilintua. Uikku älähtää.
On kesä ja sääret piilossa. Käsivarsiani en ole nähnyt hetkeen. Minua lämmittää kirja, vaatteet ja sinä. Kaikki aakkoset selitettynä auki. Kesä ottaa hitaasti ja Saimaa on kalaa täynnä. Syömme huomenna tai tänään. Syömme sormin. Syömme laineilla.
Laineet liplattaa. Tiedättehän. Vesi hyväilee, kun ui. Lokit nauravat ja uikkukin on antanut anteeksi. Närhi on yössä hiljaa. Minä kirjoitan. Istun tuolilla kalliolla. Ensyklopedia sanoo: Hiusten suojelu, Hjallis merellä, Hohtava karja, Holmberg Wilhelm.
Tilaa: Apple Podcasts | RSS
Minä olen aurinko: konttaan ja tavailen
Kävelin ennen kuin puhuin. Laulaa en osaa vieläkään. Olin ajatus, jota ei nähty tai kuultu. Olin elämäni ensimmäinen klisee. Katselen kirjasta kuvia. Olin kaunis lapsi. Nyt kuvat roikkuvat narulla ja odottavat ihailijaansa. Olen oman itseni näköinen menneisyys
Minä hukkaan konsonantit. Ostan hernekeittoa sadetakki päällä, vaikkei ulkona edes sada. Istun sohvallasi sadetakki päällä ja puhun hassusti. Sinä ääntelet kuin kissa. Olen allerginen, mutten äänelle. Minä urheilin ja riistin tulevaisuuden itseltäni. Lihoin ja huomasin olemattomuuteni. Yritin lukea, mutten ymmärtänyt. Minua väsytti. En rakastunut. En ollut kuin hiljaa. En jaksanut ihmetellä. Minua ei edes väsyttänyt. Valvoin yöt ja tuijotin ruutua, joka oli minulle kirkkaana vihainen. En ymmärtänyt.
Etsin täydellistä kuvaa ja minulle kerrotaan, ettei kuvia enää käytetä. Kaikki sanominen on nyt suoraa. Rikotaan perinteet eikä olla ennustettavia. Sanotaan, ettei ole ohjelmaa ja silti julistetaan, miten kaikki rajat rikotaan oikein. Olette ohjelmattomuudessanne jyrkempiä kuin kaikki ne, jotka ovat julistaneet tulemisensa. Minä tulen kanssasi joka ilta.
Mietin, miksei luonto puhu minulle niin kuin se muille puhuu. Miksen kuule heinien ääntä tuulessa? Miksen näe västäräkkiä rakentamassa pesää. Miksei kaikki tämä kiinnosta minua. Luonto on parhaimmillaan vitriinissä. Opin vähitellen pessimistiksi. Pessimistin elämä on hyvä. Odottaa, että saa yllättyä iloisesti, vaikkei oikeastaan odota eikä yllätykään. Ottaa vain vastaan. Hymähtää hiljaa tai huutaa, jos siltä tuntuu, miksi teitte niin.
Minä olen aurinko. Minuuteni on tai olen sinussa. Näet kuinka katoan ja ilmestyn. Minä näen kuinka vety loppuu ja aloitan kutistumiseni. Minusta tulee jättiläinen, punainen jättiläinen ja syön kaiken läheltäni. Nämä kuvat tekevät ajattelemisesta tuskaa. Nämä kuvat tuovat kliseen iholleni. Minä en halua satuttaa, mutten voi myöskään hallita itseäni. Tehtäväni on ennalta määrätty ja minä vain tottelen. En voi jättää tottelematta.
Joka aamu pohdin olemiseni merkityksen uudestaan. Minusta on kirjoitettu kirjoja, mutta en voi sille mitään, että näen itseni kauttasi. Ilman sinua ei ole minua.
Tilaa: Apple Podcasts | RSS